Poikilo, Kouvola 2008
POIKILO - RAKKAUDEN KAPULAKIELTÄ
Poikilo on piiloperinne menneisyydestä jossa joenkansan tukkipojat veistelivät kapuloita kevään merkkinä valitsemalleen piikatytölle
He veistelivät koverrukset kaarrellen kuin ujot tunteet värittivät osan puuta, jättäen lepänpunaisen näkyviin
Ja se väri oli pitävä, tosi nuoren rakkauden vala kirveellä puusta veistetty poikilo onnesta, jota ilman ei voi elää
Metsänpojat täyttivät rannat käsissään kukkivat poikilot kirjavina mielessään toivo kuin tuuli odottaen myöntävää vastausta
PN
Annamari Haimi tutustui Poikilo-näyttelyyn ja kirjoitti Kouvolan Sanomissa:
"Poikilo onpiiloperinettä, rakkauden kapulakieltä, faktaa ja fiktiota. Nissinen tutkii Poikiloissa puun, maalauksen ja luonnon yhteisvaikutelmaa. Taiteilija vie veistämänsä ja maalaamansa Poikilot luontoon erilaisiin paikkoihin, metsään ja veden äärelle esimerkiksi. Poikilot saavat olla paikoillaan pitkänkin aikaa, jolloin luonto ja valo muuttavat teosta. Nissinen seuraa muuttumista valokuvaamalla.
Poikilo kasvoi useiksi veistossarjoiksi ja valtaviksi valokuvatutkielmiksi. Lopulta valokuvissa näkyi abstrakteja materiaali-ja väripintoja. Se, mitä Poikilosta lopulta tuli, muistuttaa yhä enenevässä määrin kubistisia kertomuksia menneisyydestä. -Se mitä eniten haluat, on edessäsi, mutta löytääksesi haluamasi sinun täytyy katsoa sitä uudella tavalla, kirjoittaa Kouvolan Taidemuseon indententti Johanna Vuolasto Poikilonäyttelyjulkaisussa."
- Pekka Nissinen luovutti Poikilo-näyttelyn teokset Kouvolan Taidemuseolle, joka sittemmin muutti nimensä Poikiloksi.
Johanna Vuolasto
Ihanat muistot tulevat mieleen kun katson näitä kuvia. Kiitos Pekka!